Blogi on hiljentynyt, kun elämääni tupsahti toinen unelma, jota olen yrittänyt kursia kasaan, kun mahdollisuus kerran tarjoutui. Unelma on onneksi lääkisopintojani tukeva. Voisin sen kautta saada kipeästi tarvitsemiani lisätuloja opiskeluiden aikana. Lääkishaavet eivät siis ole jääneet. Päinvastoin! Fysiikankirja odottaa yhä pöydällä ja kesällä olisi tarkoitus tarttua siihen. Sain lisäpotkua tuttavaltani, joka opiskelee parhaillaan lääkäriksi. Kyselin häneltä opiskelusta ja se oli kaikki niin valtavan kiinnostavaa! Pitkä matka on vielä taivallettavana, että olen samassa tilanteessa kuin hän. Jos olen ikinä. Mutta ei sinne aikanaan yrittämättä pääse. Lukumotivaatio on hukassa ja tilannetta pahentaa se, että inhottavimmasta urakasta on ehkä vasta noin 1/6 suoritettu. Fysiikka ja ja laskeminen yleensäkin... Ei ole vahvin lajini.

Lueskelin viikko sitten kuolinsyytutkimuksen tuloksia isästäni. Isä kuoli jo vuosia sitten, mutta muuton yhteydessä paperi osui käteeni arkistojen kätköistä. On se ihmiskeho vaan ihmeellinen vekotin. Isälläkin oli monia sairauksia, kuolema oli kaikkea muuta kuin yllättävä, mutta pienet asiat lopulta ratkaisivat sen päivän jolloin hän kuoli. Vielä kun joskus ymmärtäisi näitä asioita vähän syvällisemmin. Nyt silmissä vilisee vain lääketieteellisiä termejä, joista on median kautta oppinut pintaraapaisun verran.

Fysiikka 2 kahlattu läpi. Laskujen laskemiseen upposi tuossa kirjassa jo paljon enemmän aikaa, enkä ehtinyt tehdä kertaustehtäviä. Syytän kyllä talvilomaa, jonka laiskimuksena lomailin ajattelematta fysiikkaa laisinkaan. Loman jäljiltä on ollut vaikeuksia saada opiskelusta uudestaan kiinni. Tuntuu, että se viikko tyhjensi pään kokonaan ja kaikki opitut kaavat katosivat sen siliän tiän. En esimerkiksi eilen muistanut miten newtonit sai jouleiksi ja toisinpäin. Nyt pitää kyllä ottaa tauko ja laskea nuo kertaavat tehtävät ihan rauhassa. Muuten tästä urakasta ei ole mitään hyötyä.

Fysiikan kakkoskurssi on ottanut tuulta alleen ja etenee mukavasti. Yhteen ongelmaan olen kuitenkin törmännyt. En muista, miten kuutiojuuri ratkaistaan (esim. jos pitää ratkaista yhtälö  P / 0,5pπr^2=v^3). Täytyy tänään koittaa löytää ratkaisua netistä. 

Olen seurannut lehdistä lukiolaisten kirjoitusurakkaa ja sain ihan pähkähullun idean. Pitäisikö yrittää kirjoittaa fysiikka syksyn kirjoituksissa? Olettaen siis, että saan sen sellaiselle tolalle, että kehtaisin kirjoituksiin mennä. Siinä saisi ainakin selkeän käsityksen omista taidoistaan ja tuollainen tavoite varmasti myös motivoisi lukemaan tehokkaammin. Tämä on vielä hieman mietinnässä. Kirjoituksiin ilmoittautumiseen on onneksi vielä aikaa, joten yritän nyt kahlata läpi mahdollisimman paljon asiaa ennen sitä.

Mainitsin aivan ensimmäisessä kirjoituksessani, kuinka lähipiirissäni on ollut paljon sairautta ja kuolemaa. Äitini sairaus on nyt saanut uuden käänteen. Hänellä on aivojen autoimmuunisairaus, joka ilmenee pahoina käytöshäiriöinä. Nyt tilanne on edennyt siihen pisteeseen, ettei hän enää "saa aikaiseksi" pitää itsestään huolta ja lääkäreiden on pakko viheltää peli poikki. Käytännössä tämä tarkoittanee äitini tapauksessa pakkohoitoa. Yritän kovasti ymmärtää missä mennään, mutta tuntuu siltä, että tämä on lääkäreillekin hieman harmaata aluetta. Kukaan ei halua sanoa mitään suoraan ja nimet vaihtuvat papereissa tiuhaan tahtiin. Turhauttavaa. Jälleen yksi syy opiskella lisää.

Sain nyt käsiini Fysiikan kakkoskirjan ja opiskelen tällä hetkellä potenttiaali- ja liike-energioiden laskemista. Tämä on vieraampaa asiaa, en aikoinaan käynyt tätä kurssia lainkaan. Saan kuitenkin tehtävistä oikeita tuloksia ja alan vähitellen hahmottaa, mitä kaavoissa tapahtuu. Lukiokirjat ovat kyllä todellinen pelastus! Vanhuskin ymmärtää, kun on rautalangasta väännetty ;)

Olen puolivakavissani harkinnut, että kannattaisikohan mennä kirjoittamaan fysiikka syksyllä. Siinä saisi ihan konkreettisesti testata taitonsa ja saattaisihan siitä olla jotain iloa sisäänpääsyssäkin (olettaen, että tulisi hyvä arvosana). En ole vielä tehnyt lopullista päätöstä tosin. Pitää nyt katsoa, että kuinka tämä oikea opiskelu lähtee käyntiin, nyt kun on ihan uutta asiaa. Kirjoitukset toisaalta motivoisivat lukemaankin. Samalla voisin kirjoittaa, myös äidinkielen uudelleen. Sain siitä aikoinaan C:n, koska kirjoitin aineistoaineen pahasti aiheen vierestä ja harmitti silloin vietävästi. En vaan koskaan saanut aikaiseksi kirjoittaa sitä uudelleen, kun pääsin kuitenkin opiskelemaan ja töihinkin. Ehkäpä nyt!

Ensimmäinen osa luku-urakasta suoritettu. Päädyin ostamaan Fysiikka luonnontieteenä kirjan, joka on siis sama, mitä käytetään kaupunkini lukion fysiikan 1. kurssin tunneilla. Laskut olivat naurettavan helppoja insinöörifysiikan jälkeen. Toki tuo oli varmasti vain jonkinlainen johdatuskurssi kaikkeen mitä on tulossa - mutta onnistuminen loi silti uskoa siihen, että olen oppinut jotain tämän kuukauden aikana. Kävin myös katsomassa iltalukiomme tarjonnan, mutta siellä ei näyttänyt näin keväällä olevan fysiikkaa ja kemiaa ollenkaan... Erikoista. Ehkä se oli vain ensimmäinen periodi - tai jotain. Täytyy käydä tarkistamassa uudestaan jossain vaiheessa.

Seuraavaksi pitäisi tarkistaa mitkä fysiikan osa-alueet olivatkaan niitä tärkeitä ja hankkia seuraava kirja. Taidan asettaa siihenkin  tämän saman kuukauden tavoitteen. Eli maaliskuun puolessa välissä pitäisi seuraava kirja olla luettuna ja laskettuna läpi. Tähän väliin osuu tosin myös talviloma ja aion kyllä silloin ihan oikeasti lomailla, enkä rehkiä, joten lipsuntaa saattaa olla tiedossa.

En malttanut enää pitää salaisuutta mieheltäni, vaan kerroin, että jos kaikki menee hyvin, yritän päästä sisään lääkikseen. Hän suhtautui ajatukseen todella positiivisesti. Vitsaili, että loppuupahan töistä valittaminen muutamaksi vuodeksi jos pääsen sisään. Niinpä!

Lupasin viime kirjoituksessa linkin niihin mekaniikan harjoituksiin, joten tässä se on. Valittevasti sivusto on englanninkielinen.

Niinhän siinä kävi, että innokas lukuputkeni katkesi vatsatautiin. Itse olen jo toipunut, mutta koti on kuin myrskyn jäljiltä, kun kukin on vuorollaan sairastanut ja vaatinut huomiota ja hoivaa.

Nyt kun olen pitänyt pari päivää taukoa opiskelusta, on vaikea tarttua kirjoihin uudestaan. Laiskotteluun on pelottavan helppo tottua. En kuitenkaan usko, että olen lipsunut aikataulusta. Tammikuun puoleen vällin on vielä aikaa ja mekaniikka on pääpiirteittäin kahlattu läpi. Joitakin asioita on vielä auki, enkä ole varma saanko niitä opiskeltua edes itsenäisesti. Minulla kun on "hands-on" asenne näihin laskuihin. En pysty opettelemaan kaavoja ulkoa, vaan haluan jääräpäisesti ymmärtää mistä ne tulevat. Olen vakavissani harkinnut, että voisin kesän jälkeen mennä jollekin abien tmv. kertauskurssille, jossa käytäisiin fyysiikka ja kemia läpi. Tämä siis sillä edellytyksellä, että saan nuo kirjat luettua ja laskurutiinia parannettua. Muuten siitä kurssista ei ole mitään iloa.

Löysin aivan loistavat saitin (laitan linkin ensi kerralla toiselta koneelta), jossa käydään englanniksi läpi mekaaniikan kaikki osa-alueet ja jokaisen osion lopussa on myös koe, josta voi tarkistaa osaamisensa. Laskut ovat suht helppoja. Pienillä luvuilla, helposti ymmärrettäviä tehtäviä - eli juuri täydellisiä, kun haluaa vain nopeasti varmistua siitä, että teoria ymmärretty. Noiden tehtävien pohjalta on paljon mukavampi ponnistaa insinöörikirjan laskujen pariin. Kiitos muuten lukiokirjavinkistä! Kirjastostamme ei sitä saa, mutta ehkäpä sitä voisi sen verran tähän "harrastukseen" panostaa, että ihan ostaisi sen.

Tänään taas laskujen pariin vaikka mikä olisi!

Kuten ensimmäisessä kirjoituksessani mainitsin, en ole kertonut kenellekään tavoitteestani päästä lääkikseen. Miehelleni kerroin haaveilevani jatko-opinnoista ja selitän hänelle sillä tavoin uurastukseni fysiikan parissa. Mies on ollut todella kannustava, mikä on sinänsä ihme, sillä mikäli pääsen opiskelemaan, taloudellinen tilanteemme heikkenee huomattavasti ja hän kyllä tietää sen. Selviäisimme pelkällä miehenikin palkalla, mutta mikään leveä leipä se ei olisi. Se on ehkä yksi suurimmista negatiivisista asioista tässä suunnitelmassa. Unelmani konkreettinen hinta. Ja mitä tapahtuu, jos joudunkin keskeyttämään opinnot, koska en pärjää? Samaan työpaikkaan on ainakin turha haaveilla pääsevänsä takaisin ja muut vastaavat paikat ovat kiven alla. Pelottavia ajatuksia...

Mikäli pysyn fysiikassa ja kemiassa kärryillä, kerron varmasti miehelleni mihin tähtään, mutta tässä vaiheessa en vielä halua. On tarpeeksi noloa, jos joutuukin myöntämään itselleen, saati sitten muille, että oppi ei uppoa ja joutuu hautaamaan tavoitteensa mahdottomana. Se riski nimittäin kummittelee hyvin todennäköisenä mielessäni.

Opiskelusaldo tähän asti: valoa tunnelin päässä. Ymmärrän mekaniikan kaavoja ja osaan laskea niillä. Soveltamiseen on kuitenkin pitkä matka ja 80% tehtävistä on sellaisia, että joudun katsomaan vastauksesta kaavan, jota pitää käyttää. Sehän onkin hyvä juttu pääsykoetta ajatellen, heh. Tilanne on kuitenkin jo parempi kuin pari päivää sitten. Nyt voin sentään jo sanoa osaavani jotain. Pahin kompastuskivi on ollut Newtonin III (vai oliko II?) laki ja sen todentaminen laskemalla. Monia asioita pidetään oppikirjassani itsestäänselvänä, eikä niitä vaivauduta selittämään kunnolla ja se jos mikä hidastaa ja hankaloittaa oppimisprosessia. Tuonkin asian uskoisin nyt ymmärtäväni, mutta varmuutta en mistään saa. Olisipa tehtäviä ja kunnollisia auki laskettuja vastauksia enemmän!

Opiskelu kotona on osoittautunut heti ensimetreillä haastavammaksi, kuin oletin. Alkuun ajattelin, että kun jälkikasvuni on jo kouluiässä, opiskelu olisi helppoa, kun lapsi on jo melko omatoiminen. En vaan ottanut huomioon sitä, kuinka paljon ääntä kouluikäisestä ja tämän ystävistä lähtee. Milloin on telkkari päällä, milloin tulee riitaa kesken leikin ja joskus on niiiiin kiva hoilata täysillä lemppari artistien biisejä. Aikaisemmin pystyin ilmeisesti ummistamaan korvani, mutta opiskelua tuo kyllä häiritsee. En kuitenkaan halua alkaa niuhottamaan. Kyllä lapsista saa ääntä lähteä. Pitää vaan löytää joku hiljainen soppi opiskeluille, tai vaihtoehtoisesti opiskella myöhemmin illalla.

Olen aloittanut opiskelut ostamalla funktiolaskimen ja lainaamalla kirjastosta insinöörifysiikan kirjan (joka sisältää myös tehtäviä), sekä fysiikan tsemppikirjan, joka koostuu pelkistä tehtävistä.  Ensikosketus kirjoihin veti maton jalkojen alta. Tiesin unohtaneeni paljon, mutta että niin paljon! Kaavat vilistivät silmissä ja jouduin tehtäviä tehdessäni tuon tuostakin palaamaan teoriaosuuksien pariin saadakseni punaisesta langasta kiinni. Laskurutiini puuttuu täysin. Asetin tavoitteeksi käydä  mekaniikan osa-alueen läpi helmikuun puoleen väliin mennessä. En tiedä miten tässä käy, jos saan jo mekaniikasta harmaita hiuksia. Edessä on kuitenkin magnetismia ja ydinfysiikkaakin, kemiasta puhumattakaan. Aikaa kuitenkin on, joten pää pystyyn ja kirjojen pariin.

P.s. Kiitos kannustavista kommenteista. Ikää todella on enemmän kuin keskivertohakijalla, mutta tuskinpa koskaan on liian myöhäistä ottaa uutta suuntaa elämälleen. Valtamerilaivani ei lasteineen käänny yhtä nopeasti kuin nuorempien pikaveneet, mutta ainakin se pysyy uskollisesti kurssissaan, kun on kerran sellaisen päättänyt. Tsemppiä muillekin hakijoille! Etenkin niille, jotka pyrkivät jo tänä keväänä sisään.

Olen nyt 28 vuotias, perheellinen ja töissä käyvä ihminen. Aion pyrkiä lääketieteelliseen opiskelemaan lääkäriksi vuonna 2011. Olisin silloin kolmekymppinen, valmistuessani nelikymppinen. Lähtötaso opintoihin on heikko. Lukiosta on kymmenisen vuotta aikaa, enkä ole koskenut laskimeen tai fysiikan kaavoihin kirjoitusten jälkeen lainkaan. Käytännössä olen unohtanut kaiken. En kuitenkaan anna sen lannistaa - ainakaan vielä. Ehkäpä urakan karmeus valkenee minulle, kun alan nyt keväällä kertaamaan lukion oppeja.

Minulla oli nuorempana paha fobia, joka esti minua edes harkitsemasta mitään terveydenhoitoalaan liittyvää ammattia. Aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä. Olen kohdannut pelkoni ja päässyt fobiasta yli. Työskentelen tällä hetkellä suuressa kansainvälisessä yrityksessä. Työni on haasteellista, pääsen näkemään maailmaa ja olemaan tekemisissä uusimpien teknologioiden kanssa. Vielä pari vuotta sitten koin olevani unelmatyössä. Sitten alkoi tapahtua. Monta läheistä ihmistä kuoli, äitini sairastui vakavasti. Halusin ymmärtää, mitä ympärilläni tapahtui. Kyselin lääkäreiltä, päteviltä ja epäteviltä. Luin kirjallisuutta ja etsin tietoa netistä. Huomasin, että lääketiede kiinnosti minua. Samaan aikaan myös työpaikallani alkoi tapahtua muutoksia. Henkilöstöstä ei enää välitetty samaan malliin. Tuntui, että ainoa tehtäväni oli kartuttaa osakkeen omistajien tilipussia. Päätin, että haluan tehdä työtä, jolla on jokin muu tarkoitus - ja siitä se sitten lähti.

En ole kertonut tavoitteestani kenellekään, koska se on niin utopistinen. Sen vuoksi loin tämän bloginkin. Tulee varmasti aikoja, jolloin on pakko vuodattaa. Joko sitä tuskaa, kun ei tajua - tai onnistumisen riemua. Tervetuloa mukaan matkalleni!